Isonokkosperhonen on suuri oranssinkeltainen perhonen, jolla on mustia täpliä sekä tumma reunus sinisin kuunsirpein. Se on hyvin samanlainen kuin kirsikkaperhonen, mutta sen jalat ovat vaaleat. Sitä tavataan Itä-Euroopasta Siperian kautta Japaniin ja Kamtšatkalle.
Avoimet alueet lehtimetsissä, soiset paju- ja koivualueet ja suuret aukiot, niityt, aro ja pensaikot sekä jokilaaksot, joissa on lehtomaisia rantametsiä ja pensaikkoisia saaria.
Tuntomerkit
Siipiväli 52–71 mm; sukupuolet ovat samanlaisia. Yläpuoli on rikkaan oranssinkeltainen, hieman punertavampi kuin kirsikkaperhosella, ja etusiiven keskisolussa on kaksi soikeaa mustaa täplää ja siiven keskellä kolme suurta soikeaa mustaa täplää. Molempien siipien ulkoreunaa kulkee aaltoileva mustanruskea juova, joka on sisäpuolelta leveämpi ja sumeampi kuin kirsikkaperhosella ja jota takasiivellä reunustavat siniset kuunsirpit; siipien reunat ovat selvästi sahalaiset. Etusiiven etureunan vaaleista täplistä vain uloin on selvä ja valkeahko. Keski- ja takajalkojen karvat ovat vaalean kellertävänruskeat. Alapuoli on himmeän okranruskea ja marmoroitu.
Samannäköiset lajit
Kirsikkaperhonen on hyvin samanlainen. Varmin ero on jaloissa: isonokkosperhosella ne ovat vaalean kellertävänruskeat, kirsikkaperhosella mustanruskeat. Isonokkosperhosella on myös leveämpi, sumeampi tumma reunus ja vähemmän mustia poikkiviivoja takasiiven alapuolella.
Biologia
Toukat syövät pääasiassa pajuja, kuten raitaa (Salix caprea) ja harmaapajua (Salix cinerea), joskus jalavaa (Ulmus). Munat munitaan keväällä tiiviinä kasaumina ohuiden oksien ympärille; tummat, keltajuovaiset, piikikkäät toukat elävät parvina ja koteloituvat 4–5 viikon kuluttua. Aikuiset talvehtivat ja lentävät taas keväällä. Ne viettävät paljon aikaa puunlatvojen ympärillä, ottavat aurinkoa kivillä ja rungoilla ja ravitsevat itseään puunmahlalla sekä kostean maan kivennäisaineilla. Joinakin vuosina laji esiintyy suurina määrinä ja vaeltaa silloin länteen.
Tiedot maittain
Yllä oleva kuvaus pätee kaikkialla. Tilanne, lentoaika ja levinneisyys koskevat vain valittua maata.
Tilanne tässä maassaHarvinainen TanskassaNA (arviointiin soveltumaton)144 kirjattua havaintoa
Havainnot kuukausittain
Ttammikuu: 2
Hhelmikuu: 0
Mmaaliskuu: 42
Hhuhtikuu: 84
Ttoukokuu: 1
Kkesäkuu: 9
Hheinäkuu: 6
Eelokuu: 0
Ssyyskuu: 0
Llokakuu: 0
Mmarraskuu: 0
Jjoulukuu: 0
Kirjatut havainnot vuoden kuukausien mukaan – Tanska.
Lentoaika
Isonokkosperhosen voi tavata ympäri vuoden, sillä se alkaa kuoriutua jo heinäkuussa ja (talvehtivia) yksilöitä voi tavata kuluneina seuraavan vuoden kesäkuuhun asti. Toukan voi löytää touko–elokuussa.
Levinneisyys
Tanskassa isonokkosperhonen on ensisijaisesti hyvin harvinainen, idästä ja kaakosta peräisin oleva esiintyjä. Siksi on perusteltua olettaa, että lajin havaitsemismahdollisuudet ovat suurimmat maan eteläisissä ja itäisissä osissa.
Tilanne tässä maassaHarhailija NorjassaNA (arviointiin soveltumaton)29 kirjattua havaintoa
Havainnot kuukausittain
Ttammikuu: 0
Hhelmikuu: 0
Mmaaliskuu: 0
Hhuhtikuu: 3
Ttoukokuu: 1
Kkesäkuu: 0
Hheinäkuu: 0
Eelokuu: 0
Ssyyskuu: 0
Llokakuu: 0
Mmarraskuu: 0
Jjoulukuu: 0
Kirjatut havainnot vuoden kuukausien mukaan – Norja.
Lentoaika
Lajilla ei ole kiinteää vaellusaikaa Norjassa; lähteissä ei kuvata norjalaista vaelluskautta.
Levinneisyys
Laji tavataan Itä-Euroopassa ja Aasiassa. Norjassa se ilmestyy vain epäsäännöllisesti luonnollisen vaelluksen seurauksena, ja se on arvioitu luokkaan NA (arviointiin soveltumaton) Norjan uhanalaisten lajien luettelossa 2021.
Tilanne tässä maassaElinvoimainen RuotsissaLC (elinvoimainen)3 404 kirjattua havaintoa
Havainnot kuukausittain
Ttammikuu: 0
Hhelmikuu: 3
Mmaaliskuu: 437
Hhuhtikuu: 834
Ttoukokuu: 309
Kkesäkuu: 70
Hheinäkuu: 350
Eelokuu: 30
Ssyyskuu: 5
Llokakuu: 3
Mmarraskuu: 0
Jjoulukuu: 1
Kirjatut havainnot vuoden kuukausien mukaan – Ruotsi.
Lentoaika
Pohjoisilla alueilla heinäkuun lopusta syyskuun alkuun; talvehtimisen jälkeen uudelleen huhti–toukokuussa.
Levinneisyys
Havaittiin Ruotsissa ensimmäisen kerran Skoonessa vuonna 1954; vain tilapäinen esiintyjä Pohjoismaissa, lyhytaikaisesti vakiintuneena 1950-luvulla Koillis-Skoonessa ja Blekingessä. Vuonna 2004 se havaittiin Ruotsissa uudelleen, havaintoja tehtiin Kaakkois-Smålandissa ja Oxelösundin saaristossa. Tanskassa sitä esiintyy vähän, pääasiassa Bornholmissa; Suomeen sitä saapuu noin kymmenen vuoden välein, ja vuonna 2004 havaittiin noin 50 yksilöä ja todennäköisesti lisääntymistä. Norjasta ei ole havaintoja. Alueet, joilla lisääntyminen on vuosittain vakaampaa, ulottuvat Ukrainasta ja Venäjältä Siperian ja Mongolian kautta Nepaliin, Koreaan, Japaniin ja Kamtšatkalle.