Vaaleakeltaperhonen ja Colias alfacariensis ovat kaksi lähes identtistä vaaleankeltaista perhosta, joilla on tumma etusiiven reunus ja oranssi täplä takasiivessä; naaraat ovat kellertävän tai vihertävänvalkoisia. Aikuisia ei voi luotettavasti erottaa toisistaan valokuvista.
Lämpimät, kuivat, kukkarikkaat avoimet maat: apila- ja sinimailaspellot, laitumet, kesantomaat ja kuivat niityt (vaaleakeltaperhonen myös soranottopaikat, ratapihat ja tienpientareet); Colias alfacariensis suosii kalkkipitoisia kuivia niittyjä ja kuivia pensaikkoja tai metsänreunoja, joilla kasvaa Hippocrepis comosa, ja välttää viileitä, sateisia alueita.
Tuntomerkit
Siipiväli noin 35–62 mm. Koiras on vaalean sitruunankeltainen, naaras kellertävän tai vihertävänvalkoinen. Etusiivessä on yläpinnalla pölyinen tummanruskea tai musta reunus, joka on takasiivessä kapea ja joskus lähes puuttuva, sekä solun päässä musta täplä ylä- ja alapinnalla. Takasiivessä on oranssi solutäplä, joka on alapinnalla vaalekeskinen, punarenkainen ja usein kahtia jakautunut kuin kahdeksikko. Colias alfacariensis -lajilla siivet ovat yleensä pyöreämmät ja tumman reunuksen keltaiset täplät yhtyneet, vaaleakeltaperhosella reunuksen ulko-osassa on erillisiä keltaisia täpliä, mutta nämä erot ovat hienovaraisia ja epäluotettavia.
Samannäköiset lajit
Näiden kahden lajin aikuisia ei voi erottaa luotettavasti, ei ulkonäön eikä sukupuolielinten perusteella; vain toukat eroavat selvästi. Ravintokasvit ja elinympäristö antavat viitteitä. Etelänkeltaperhonen (Colias croceus) on syvän oranssi, eikä sen koiraalla ole keltaisia täpliä tummassa reunuksessa.
Biologia
Vaaleakeltaperhosen toukka on vihreä, ja siinä on kaksi ohutta vihertävänkeltaista kylkijuovaa ja oranssinruskeita viiruja; se syö apiloita, kuten valkoapilaa (Trifolium repens), sekä Lotus corniculatus -lajia, sinimailasta (Medicago sativa), Securigera varia -lajia ja virnoja (Vicia). Colias alfacariensis -lajin toukalla on neljä silmiinpistävää keltaista juovaa mustine pisteineen, ja se syö vain Hippocrepis comosa- ja Securigera varia -lajeja. Molemmat talvehtivat toukkina ja niillä on useita sukupolvia; vaaleakeltaperhonen on voimakas vaeltaja, joka levittäytyy pohjoiseen kesän mittaan.
Tiedot maittain
Yllä oleva kuvaus pätee kaikkialla. Tilanne, lentoaika ja levinneisyys koskevat vain valittua maata.
Tilanne tässä maassaVaaleakeltaperhonen ja Colias alfacariensis: harvinaisia vaeltajia Iso-BritanniassaVaaleakeltaperhonen: NA (arviointiin soveltumaton); Colias alfacariensis: NA (arviointiin soveltumaton)2 kirjattua havaintoa
Havainnot kuukausittain
Ttammikuu: 0
Hhelmikuu: 0
Mmaaliskuu: 0
Hhuhtikuu: 0
Ttoukokuu: 0
Kkesäkuu: 0
Hheinäkuu: 1
Eelokuu: 1
Ssyyskuu: 0
Llokakuu: 0
Mmarraskuu: 0
Jjoulukuu: 0
Kirjatut havainnot vuoden kuukausien mukaan – Iso-Britannia.
Lentoaika
Toukokuusta tai kesäkuusta syyskuun alkuun, nähdään yleensä elokuussa tai syyskuun alussa. Varhaiset vaeltajat lisääntyvät, joten myöhemmät yksilöt ovat niiden jälkeläisten ja uusien saapujien sekoitus; hyvinä vuosina jopa kolme sukupolvea. Laji ei näytä selviävän Britannian talvesta.
Levinneisyys
Molemmat ovat erittäin harvinaisia tulokkaita, nykyisin Ison-Britannian harvinaisimpia vaeltajia. Vaaleakeltaperhonen: 8 500 havaintoa vuosina 1826–1950, pääasiassa Etelä-Englannissa, mutta pohjoisessa aina Cumbriaan ja Sisä-Hebrideille asti (1947). Colias alfacariensis: noin 50 historiallista yksilöä, enimmäkseen Englannin etelärannikolta, erityisesti Kentistä; varhaisin pyydystettiin Folkestonessa vuonna 1875.
Irlanti
Tilanne tässä maassaHarhailija: hyvin vähän havaintoja IrlannistaNA (arviointiin soveltumaton)
Lentoaika
Ei vakiintunutta lentoaikaa Irlannissa, koska kumpikaan laji ei ole siellä vakituinen.
Levinneisyys
Harvinaisia harhailijoita, jotka eivät ole koskaan vakiintuneet. Irlannin kansallisessa biodiversiteettitietokeskuksessa (NBDC) on vain 2 Irlannin havaintoa vaaleakeltaperhosesta.